Näytetään tekstit, joissa on tunniste juurekset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juurekset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Aivan kuin olisi jo vähän syksyä ilmassa

Ja syksyä myös keittiössä. Ruoanvalmistus ja syöminen on siirretty sisätiloihin ja nyt kun uunia voi taas pitää päällä, paahdetut juurekset ovat palanneet ruokapöytäämme. Niitä napsimme lisäkkeenä ja välillä ihan sellaisenaan, aiolin kanssa.

Meillä on jonkin verran vielä riistaa pakkasessa edelliseltä syksyltä ja nyt viimeistään on aika herkutella pakkanen tyhjäksi. Viikolla kiiri nimittäin viesti Lapista asti, että riistaa olisi jälleen kohta saatavilla.

Peuranfileen lisäkkeenä oli juuresten lisäksi myös suppilovahverorisottoa. Risotto tehtiin kuivatuista suppilovahveroista ja sekaan sekoittelin reilun kimpaleen parmesania raastettuna.


Suppilovahverorisotto kuivatuista sienistä

pieni kourallinen kuivattuja suppilovahveroita 
vettä sienten liottamiseen

Murustele sieniä vähän kädessä ja laita pieneen kulhoon. Kaada päälle vettä, pari desiä riittää. Anna sienten liota vedessä noin tunti. Siivilöi sienet ja säästä liotusvesi.

2 dl risottoriisiä
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 varsisellerin varsi
öljyä kuullottamiseen
1 dl kuivaa valkoviiniä
kuumaa kasvislientä
2 dl raastettua parmesania
1 dl kuohukermaa
suolaa 

Hienonna sipulit ja varsisellerinvarsi. Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota sipuleita ja selleriä hetki. Kaada sekaan risottoriisi ja jatka kuullottamista. Lisää liotetut sienet, sekoittele ja lisää sienten liotusvesi. Anna kiehahtaa ja lisää viini. Kuumenna, kunnes neste on kiehunut ja lisää tämän jälkeen kuumaa kasvislientä vähän kerrallaan, samalla sekoittaen. Jatka lisäämistä kunnes risotto on lähes kypsää, aikaa menee noin 15 minuuttia. Maistele välillä, ettei riisi kypsy liikaa. Sekoita lopuksi joukkoon kerma ja raastettu parmesanjuusto. Maistele ja lisää tarvittaessa suolaa.



torstai 13. syyskuuta 2018

Maa-artisokkakeitto

Juhlistimme viikonloppuna hääpäiväämme syömällä rapuja. Alkuruokana lusikoimme ihanan pehmeää maa-artisokkakeittoa. Maa-artisokka on tarkan kuorijan kauhu mutta kun raaskii kuoria vähän reilummalla otteella, hommasta selviää kyllä hyvin. Jos onnistut pesemään artisokat kunnolla, ne voi kypsentää myös kuorineen. Kuoritut artisokat kannattaa laittaa veteen, jotteivat vaaleat mukulat tummu. 

Keitto syntyy yksinkertaisista aineista: muutamasta perunasta, sipulista ja pussillisesta kuorittuja artisokkia, unohtamatta viimeisenä lisättyä kermavaahtoa, joka tuo keittoon samettisuuden ja kuohkeuden.


Maa-artisokkakeitto

1 pieni sipuli
2 jauhoista perunaa
500 g maa-artisokkaa
1 rkl voita kuullottamiseen
4-5 dl vettä
suolaa ja pippuria
1 dl kevyesti vaahdotettua kermaa

pinnalle kuivattuja suppilovahveroita murusteltuina

Kuori ja paloittele sipuli, peruna ja maa-artisokat reiluiksi lohkoiksi.  Kuullota kasviksia hetki ja lisää vesi, mausta suolalla. Kiehauta keitto ja kypsennä kasvikset pehmeäksi. Soseuta keitto samettiseksi sauvasekoittimella ja kuumenna kiehuvaksi.
Vaahdota kermavaahto löysäksi vaahdoksi ja lisää kuuman keiton joukkoon varovasti sekoitellen. Murustele pinnalle kuivattuja sieniä tai esimerkiksi nopeasti paahdettuja auringonkukansiemeniä.

Ravut söimme paahtoleivän, tillin ja voin kera. Tytär ei piittaa ravuista, eivätkä ne ole Pikkuveljellekään erityinen herkku, joten me saimme syödä saksiniekat tällä kertaa kaksin. Ravut oli keitetty jo aiemmin loppukesästä ja pakastettu liemessään.



maanantai 10. syyskuuta 2018

Kesäkurpitsa-linssipaistos

Kaappiin oli kertynyt yhtä sun toista kasvista ja kesän ulkona kasvaneet tomaatit kypsyivät pöydällä hyvää vauhtia. Kesäkurpitsaakin oli, joten näistä aineista valmistui herkullinen ja tuhti vuoka.  Raastoin juurekset hienoksi ja valmistin niistä tomaattimurskan ja punaisten linssien kanssa kastikkeen. Kesäkurpitsan viipaloin aivan ohueksi juustohöylällä ja kasasin paistoksen lasagnen tapaan kerroksittain. Väliin raastoin jääkaapista löytyneet juustonpalaset. Uunissa pidin vain sen aikaa, että päälle ripoteltu juustoraaste sai vähän väriä, reilu parikymmentä minuuttia riitti.

Päämaistaja sai työkaveriltaan pussillisen pieniä, herkullisia itse kasvatettuja chilejä ja silppusin mukaan myös yhden keltaisen pikkuchilin. Ilahduin tuomisista valtavasti ja olemmekin nyt herkutelleet juuri sopivan tulisilla chileillä! Pitäisiköhän ensi kesänä kokeilla itsekin chilinkasvatusta?

Vuoan ulkonäkö on... no, näyttää kesäkurpitsapaistokselta. Maku on kuitenkin oikein mainio!

Sekaan käy oikein hyvin kaikki nahistumisuhan alla olevat juurekset ja kasvikset. Samoin paistokseen voi viipaloida vaikka mozzarellajuustoa tai kastikkeeseen voi sujauttaa kermapurkin loput. Jos haluat vielä ruokaisampaa paistosta, laita väliin edelliseltä aterialta jäänyttä kypsää riisiä.


Kesäkurpitsa-linssivuoka

2 dl kuivattuja punaisia linssejä
n 4-5 dl vettä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 varsisellerinvarsi
1 chili
currya, jeeraa, savupaprikaa
öljyä paistamiseen
2 porkkanaa
pienet palaset selleriä ja palsternakkaa tai muita jääkaapista löytyneitä juureksia
1 tölkki tomaattimurskaa
1 rkl tummaa sokeria
kourallinen tuoretta basilikaa
suolaa ja mustapippuria
1 kesäkurpitsa
10 kirsikkatomaattia
desi tai pari raastettua juustoa

Huuhtele linssit lävikössä ja keitä vedessä parikymmentä minuuttia. Valmista sillä aikaa kastike. Sillpua sipulit, varsiselleri ja chili ja kuullota niitä öljyssä mausteiden kanssa. Lisää sekaan raastettu porkkana ja juurekset, jatka paistamista hetki ja kaada sekaan tomaattimurska. Huuhtele tomaattimurskatölkki vedellä ja kaada myös vesi sekaan, noin puoli tölkkiä riittää, kastike saa olla melko paksua. Lisää sokeri ja valutetut linssit ja hauduta kastiketta hetken, lisää sitten silputtu basilika ja mausta suolalla ja pippurilla.
Viipaloi kesäkurpitsa pitkittäin ohueksi, esimerkiksi juustohöylällä. Yritin viipaloida ensin mandoliinilla mutta sillä tuli ainakin minulla liian paksuja siivuja. Halkaise kirsikkatomaatit ja raasta tai pilko juusto hienoksi. Kasaa vuokaan ensin kastiketta, sitten vähän juustoraastetta ja muutama kirsikkatomaatti ja päälle kesäkurpisasiivuja. Jatka näin muutama kerros, että kastike loppuu ja peitä koko komeus kesäkurpitsasiivuilla, ripottele loppu juustoraaste päälle ja laita vuoka 200 asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi, että juusto sulaa ja saa väriä.



keskiviikko 8. elokuuta 2018

Linssi-porkkananugetit

Kaipasin kesäjuhliimme lihapullien lisäksi vielä jotain naposteltavaa, joka maistuisi niin aikuisille kuin lapsillekin. Selailin keittokirjoja ja löysin Gastronaatti 2 kirjasta porkkananugettien ohjeen. Ne olivatkin oivaa juhlatarjottavaa sillä nugetit pystyi valmistamaan hyvin edellisenä päivänä ja tarjoamaan kylmänä. Nugettien kanssa sopii tsatsiki, joka meillä oli juhlapöydässä, tai sitten sitruunainen jogurttipohjainen kastike.


Linssi-porkkananugetit
2 dl kuivattuja punaisia linssejä
2 valkosipulinkynttä
vettä keittämiseen
1 1/2 dl porkkanasosetta (pari keskikokoista porkkanaa)
1 kananmuna
1/2 dl mielihyvä-perunahiutaleita (tai 1/2 dl korppujauhoja)
2 dl juustoraastetta
1 tl jeeraa
1/2 tl suolaa
mustapippuria
pinnalle seesaminsiemeniä

Huuhtele linssit ja laita ne kattilaan veden ja hienonnettujen valkosipulinkynsien kanssa. Keitä puolisen tuntia, niin että linssit hajoavat. Kaada linssit siivilään.
Sekoita jäähtyneet linssit, porkkanasose, kananmuna, perunahiutale, juustoraaste, jeera, suola ja pippuri tasaiseksi taikinaksi. Nosta taikina jääkaappiin noin tunniksi.
Muotoile kahden lusikan avulla taikinasta nugetteja ja pyöräytä ne seesaminsiemenissä. Laita nugetit pellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa puoli tuntia. Käännä nugetit 20 minuutin paistamisen jäkeen.


lauantai 12. toukokuuta 2018

Grillattu salaatti

Lämpö saapui viimeinkin ja vapaapäivät kuluvat pihatöissä ja kukkapenkkien kimpussa. Välillä kuumennetaan grilli ja sinne laitetaan jotain nopeaa ja helposti valmisteltavaa. Sitten päästään taas jatkamaan kevätpuuhia. Nyt päätimme tehdä lounaalle salaattia, joka sekin päätyi lautaselle grillin kautta. Lisäksi valmistimme vihanneksia ja grillattavaa juustoa. Grillattavaksi juustoksi sopii vaikkapa palanen fetaa mutta se kannattaa kääräistä folioon muutaman timjaminoksan kanssa ennen kuumennusta. Halloumi ja muut kovemmat grillijuuston nimellä myytävät tuotteet voi grillata sellaisenaan.

Kauppoihin oli tullut nektariineja ja ne siveltiin öljyllä ja grillattiin nopeasti.

Grillattu salaatti
cosmopolitan salaattikerä
2 rkl oljyä
suolaa ja mustapippuria

Leikkaa salaatit pitkittäin kahtia. Älä poista kantaa, että salaattilohko pysyy kasassa. Pese salaatit ja anna valua hetken. Sivele salaatit öljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla. Grillaa kuumassa grillissä muutaman minuutin ajan, välillä käännellen.


Grillattaviin kasviksiin suikaloin porkkanaa, lanttua, kesäkurpitsaa, selleriä, punasipulia sekä vihreää parsaa ja sekaan pudotin muutaman kirsikkatomaatin. Päälle pieni loraus öljyä ja hippunen suolaa. Grillatessa kasvikset saavat jäädä melko napakoiksi. Nämä sopivat hyvin lämpimiin salaatteihin tai ihan vaan aterian lisäkkeeksi.


perjantai 4. toukokuuta 2018

Ehei, ei vappua ilman perunasalaattia

Vapun pääruokaa mietittiin hetken ja suunnitelmissa keikuttiin grillauksenkin puolella. Päädyimme lopulta jo pääsiäisenä blogissa nähtyyn kypsänä marinoituun hirvipaistiin ja grilliin päätyi paahdettavaksi vihreitä parsoja ja porkkanaa. Molempia pyöriteltiin ennen paahtamista öljytilkassa ja päälle ripsautettiin vähän suolaa. Kuumien vihannesten päälle ripoteltiin raastettua parmesania.

Nämä ovat myös oivaa juhlatarjottavaa, sillä porkkanan ja parsan voi oikein hyvin paahtaa uunissa napakaksi eikä niiden tarvitse olla tarjottaessa kuumia. Paahdetun porkkanan kanssa dippailuun sopii hyvin aioli.


Lisäksi tein tietysti vapun ylivoimaista perinneruokaa: perunasalaattia! Äitini valmistaa mainiota saksalaista perunasalaattia, johon ei tule majoneesia laisinkaan. Se on oikein herkullinen perunasalaatti ja ohje tullaan varmasti näkemään myös blogissa. Tämän nyt valmistetun perunasalaatin ohje on alunperin Maku-lehdestä.

Perunasalaatti
1,5 kg kiinteitä perunoita
2 kirpeää omenaa
3 kpl suolakurkkuja
1 punasipuli
kapriksia

kastike
1 prk kermaviiliä
1,5 dl majoneesia
1 rkl dijon-sinappia
1 tl hunajaa
suolaa ja mustapippuria

Keitä perunat kuorineen ja jäähdytä. Kuori ja pilko pieniksi kuutioiksi. Kuori ja kuutio omena. Silppua sipuli ja kuutio suolakurkku.

Sekoita kastikeen ainekset kulhossa ja lisää kasvikset sekaan. Sekoittele varovasti sekaisin. Anna maustua vähintään pari tuntia jääkaapissa.


keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Myöhästynyt karitsa

Koska pääsiäisenä valmistettiin riistaa päätimme tehdä heti pääsiäisen jälkeen karitsaa, josta koko perheemme pitää kovasti. Lähdimme kauppaa karitsankareen toivossa mutta sitä ei löytynyt. Onneksemme Paikallinen Valinta myi karitsan paahtopaisteja varsin edukkaaseen hintaan, ja tartuimme ahnaasti tähän tarjoukseen. Paistit kaipasivat toki kastikkeen. Kaivoin pakkasesta karitsan potkien haudutuksesta jääneen liemen ja keitin sitä hetken kasaan punaviinin kanssa. Ja näin oli mainio kastike valmis!

Paahtopaistit pääsivät kylpemään valkosipulin-, punaviinin- ja sitruunanhuuruiseen marinadiin aimo toviksi.


Marinadi karitsan paahtopaistille
4 karitsan paahtopaistia
5 valkosipulinkynttä
1 chilipalko
tuoretta silputtua rosmariinia ja timjamia
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
1 dl rypsiöljÿä
2 dl punaviiniä
suolaa ja mustapippuria
voita paistamiseen

Viipaloi valkosipuli ja chili. Raasta sitruunankuoren keltainen osa ja purista mehu. Lisää silputut yrtit, öljy, punaviini, suola ja pippuri. Laita paahtopaistit marinadiin ainakin kolmeksi tunniksi.
Paista lihoihin väri pannulla ja laita paistit uuniin 150 asteeseen. Kypsennä kunnes sisälämpötila on 58 astetta ja laita paahtopaistit folioon ainakin vartiksi.


Syömään! Paahtopaistien kanssa tarjottiin uunijuureksia.

Kiitos ja nam!

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kaalilaatikko leivinuunissa

Sunnuntaina lämpeni leivinuuni, ja kun lämpöä tuntui uunissa riittävän, päätimme valmistaa uunissa muutakin kuin ainoastaan sunnuntain päivällisen. Perjantain retropaprikoiden täytettä oli jäänyt hieman yli ja kun kotona sattui olemaan kaalia, laitoin kaalilaatikon uuniin. Käytän muutenkin aina kaalilaatikossa ohraa riisin sijasta ja sitä oli tässä paprikoiden täytteessäkin käytetty. Jos paprikoiden täytteessä on linssejä tai soijarouhetta, täyte sopii myös kaalilaatikkoon mainiosti. Tomaattinen jauhelihakastike oli oiva kaalilaatikon raaka-aine ja pitkä kypsennys pehmitti kaalin maukkaaksi.

Kaalilaatikko
noin 3 dl jauhelihatäytettä paprikoista
1/3 isoa kaali suikaloituna
vettä kaalin haudutukseen 
2 kananmunaa
2 tl lihafondia

Silppusin kaalin pannulle ja hauduttelin kaalia noin puolisen tuntia, kaadoin pannulle vähän vettä, ettei kaali kuivu. Lisäsin sekaan jauhelihatäytteen, pari kananmunaa ja huuhtelin yhden toiseen ruokaan käytetyn kuohukermapurkin vedellä, jonka kaadoin kaalilaatikon sekaan. Lisäsin vielä vähän fondia ja sekoitin hyvin. Kaadoin massan vuokaan ja kypsensin noin 200 asteisessa leivinuunissa 1,5 tuntia.

Samaan aikaan uunissa kypsyi pussillinen keltajuuria. Olen suuri puna-, kelta- ja raitajuurien ystävä. Käytän niitä sellaisenaan kypsänä ja kuorittuna ruokien lisäkkeenä tai sitten teen juureksista nopean kasvislisäkkeen. Lohkon kypsät, kuoritut juurekset ja lisään päälle vähän ranskankermaa, smetanaa tai juustoa ja maustan ripauksella suolaa. Aiemmin olen kypsentänyt ne keittämällä tai suolapedin päällä uunissa. Nykyisin teen niin, että pesen juurekset juuriharjalla, laitan ne vuokaan ja ripsauttelen päälle vähän oliiviöljyä. Peitän vuoan foliolla ja kypsennän 200 asteisessa uunissa vähintään puoli tuntia. Kypsymisaika riippuu juuresten koosta, tarkka aika selviää vain raottamalla varovasti foliota ja kokeilemalla isointa juuresta haarukalla. Kun juurekset ovat pehmenneet, ota vuoka pois uunista ja anna jäähtyä hetki. Kuori ja herkuttele!

Tein keltajuurista lounaseväät töihin: viipaloin keltajuuria rasiaan ja
murustelin väliin fetajuustoa sekä ripottelin suolaista mysliä päälle.