Näytetään tekstit, joissa on tunniste kastikkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kastikkeet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. elokuuta 2018

Arkipasta

Ihanan ja lämpöisen kesän jälkeen tuli sittenkin taas aika, jota arjeksi kutsutaan. Koululaiset tarvitsevat päivällisensä ja aikuiset lounaseväänsä. Olen huomannut, että arkiruoanlaitto onnistuu hyvin, mikäli käytän osan viikonlopusta seuraavan viikon aterioiden suunnitteluun ja valmisteluun. Silloin en ole koskaan arkipäivisin klo 17 miettimässä, että mitä ihmettä valmistaisin päivälliseksi vaan kaapista löytyy aina jotain vähän valmisteltua ruokaa.

Ja jos kuitenkin olen tilanteessa, jossa menen iltapäivällä nälkäisenä kauppaan, ilman pienintäkään ajatusta valmistettavasta ruokalajista, ratkaisen asian niin, että sinä kyseisenä päivänä syödään pakastepitsaa ja valmistelen illalla aterian seuraavalle päivälle. 

Tällä kertaa turvauduimme pakastimen antimiin lihapullien muodossa. Silloin kun meillä pyöritellään lihapullia, niitä tehdään samalla vaivalla vähintään parin kilon jauhelihaköntistä. Pakastan lihapullat ja kas, kun keittää nopeasti kastikkeen tomaattimurskasta ja sipulista sekä keittää kattilallisen spagettia, on päivällinen jo lähes valmis. Lihapullat laitan suoraan pakastimesta tomaattikastikkeen sekaan sulamaan ja samalla kastike hautuu kypsäksi.


Lihapullaspagetti
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
loraus öljyä
2 tlk tomaattimurskaa
1 tl tummaa sokeria
suolaa ja pippuria myllystä
kourallinen tuoretta basilikaa

Silppua sipuli sekä valkosipuli ja kuullota ne öljyssä. Lisää tomaattimurska, sokeri, suola ja pippuri. Kiehauta, lisää kypsät lihapullat kastikkeen joukkoon ja anna lihapullien sulaa lempeästi kiehuvassa kastikkeessa. Hauduttele ainakin vartin verran ja lisää lopuksi silputtu basilika. Tarjoile spagetin kera.




torstai 9. elokuuta 2018

Hodariöverit

Edellisen viikonlopun juhlien jäljiltä, vietimme oikein rauhallisen viikonlopun kotona tehden vähän pihahommia, pitkiä pyöräretkiä ja laitellen tietysti ruokaa. Hodarin valmistus on ollut suunnitelmissa jo jonkun aikaa ja olenkin aiemmin hankkinut kaappiin pakkauksen paahdettua sipulia, joka on mielestäni ehdoton täyte hodareissa. Muuten en sitten siitä niin piittaakaan.

Hodarisämpylät tehtiin tietysti itse tällä ohjeella. Ennen kuin alkaa leivontapuuhiin, kannattaa huomioida sämpylöiden melko pitkä kohotusaika. Meidän leppoisaan kotiviikonloppuun moinen sopi enemmän kuin hyvin.


Hodareiden täytteenä oli Wigrenin herkkunakkien lisäksi Coleslaw-salaattia Hans Välimäen ohjeella sekä bbq-kastiketta. Murustimme sekaan myös hieman aurajuustoa ja keittelinpä viime hetkellä vielä tulista sinappi-sipulichutneytäkin Pienen punaisen keittiön reseptillä.

Koukuttavan hyvä sinappi-sipulichutney.
Välimäen Coleslaw
1/4 isosta kaalista tai yksi pieni kesäkaali
2 porkkanaa
1 valkosipulinkynsi
2 dl majoneesia
mustapippuria ja suolaa

etikkaliemi:
1/2 dl sokeria
1 dl väkiviinaetikkaa
2 dl vettä
2 laakerinlehteä

Suikaloi kaali ja porkkana ohuiksi suikaleiksi ja silppua valkosipuli hienoksi. Laita etikkaliemen ainekset kattilaan ja kiehauta. Kaada kuuma liemi kaalin, porkkanoiden ja valkosipulin päälle ja anna maustua ainakin vartti, että liemi vähän jäähtyy. Valuta kaali-porkkanaseos, nappaa laakerinlehdet pois ja sekoita joukkoon majoneesi. Mausta suolalla ja pippurilla ja laita jääkaappiin maustumaan hetkeksi.



Bbq-kastike
3 valkosipulinkynttä
1 tl paprikajauhetta
öljyä
1 dl ketsuppia
1 tölkki tomaattimurskaa
1,5 rkl punaviinietikkaa
0,5 dl tummaa sokeria
pari tippaa worchestershire-kastike
2 tl chilikastiketta
1 dl vettä
suolaa

Pilko valkosipuli ja kuullota sitä öljyssä paprikajauheen kanssa. Lisää kaikki loput aineet ja keitä kokoon noin 20 minuuttia. Soseuta kastike, mausta suolalla ja lisää tarvittaessa chilikastiketta.


sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

On tätä jo odotettukin, parsa-aika on täällä!

No nyt, vihdoinkin! Palasin kaupasta muutaman tuoreen, napakan ja vehreän parsanipun kanssa. Tämä jos joku on aivan varma kevään merkki! Innostuin tästä niin kovin, että meillä syötiin keitettyä parsaa lisukkeineen alkuruokana sekä lauantaina että sunnuntaina.

Parsaa, hollandasekastiketta, ilmakuivattua kinkkua ja parmesanlastuja
Pidän oikein kovasti parsan kanssa hollandaise-kastikkeesta. Sitä onkin meillä vatkattu vesihauteessa kastike jos toinenkin (välillä hyvällä ja välillä vähemmän hyvällä menestyksellä) kunnes muutama vuosi sitten Glorian ruoka & viinilehdestä löysimme pikahollandaisen. Aloitimme testauksen vähän epäilevin mielin mutta turhaan. Siitä lähtien ainoa hollandaise jota meillä on tehty, on pikahollandaise. Maku on täyteläisen kirpeän voinen ja koostumus juuri täydellinen. 


Pikahollandaise
115 g voita
2 keltuaista
1 rkl sitruunamehua
1 rkl vettä
1/2 tl suolaa

Sulata voi niin, että se kiehahtaa hivenen. Laita keltuaiset, sitruunanmehu, vesi ja suola kapeaan korkean astiaan. Laita sauvasekoitin astian pohjaan ja käynnistä. Kaada kuuma voisula sekaan ohuena nauhana samalla sekoitinta nostaen. Maista ja lisää tarvittaessa sitruunanmehua tai suolaa.


Meillä oli parsan kanssa tarjolla uppomunia. Meillä parhaimmat uppomunat valmistaa Tytär ja hän valmisti meille täydelliset uppomunat, jälleen kerran! Tytär on oppinut uppomunien valmistuksen muutamia vuosia sitten lomareissulla isältäni. Lisäksi parsan kanssa tarjolla oli ilmakuivattua kinkkua, parmesanlastuja ja seuraavana päivänä vielä kylmäsavustettua lohta.

Parsaa, hollandaise-kastiketta ja täydellinen uppomuna.