Näytetään tekstit, joissa on tunniste pastat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pastat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. elokuuta 2018

Arkipasta

Ihanan ja lämpöisen kesän jälkeen tuli sittenkin taas aika, jota arjeksi kutsutaan. Koululaiset tarvitsevat päivällisensä ja aikuiset lounaseväänsä. Olen huomannut, että arkiruoanlaitto onnistuu hyvin, mikäli käytän osan viikonlopusta seuraavan viikon aterioiden suunnitteluun ja valmisteluun. Silloin en ole koskaan arkipäivisin klo 17 miettimässä, että mitä ihmettä valmistaisin päivälliseksi vaan kaapista löytyy aina jotain vähän valmisteltua ruokaa.

Ja jos kuitenkin olen tilanteessa, jossa menen iltapäivällä nälkäisenä kauppaan, ilman pienintäkään ajatusta valmistettavasta ruokalajista, ratkaisen asian niin, että sinä kyseisenä päivänä syödään pakastepitsaa ja valmistelen illalla aterian seuraavalle päivälle. 

Tällä kertaa turvauduimme pakastimen antimiin lihapullien muodossa. Silloin kun meillä pyöritellään lihapullia, niitä tehdään samalla vaivalla vähintään parin kilon jauhelihaköntistä. Pakastan lihapullat ja kas, kun keittää nopeasti kastikkeen tomaattimurskasta ja sipulista sekä keittää kattilallisen spagettia, on päivällinen jo lähes valmis. Lihapullat laitan suoraan pakastimesta tomaattikastikkeen sekaan sulamaan ja samalla kastike hautuu kypsäksi.


Lihapullaspagetti
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
loraus öljyä
2 tlk tomaattimurskaa
1 tl tummaa sokeria
suolaa ja pippuria myllystä
kourallinen tuoretta basilikaa

Silppua sipuli sekä valkosipuli ja kuullota ne öljyssä. Lisää tomaattimurska, sokeri, suola ja pippuri. Kiehauta, lisää kypsät lihapullat kastikkeen joukkoon ja anna lihapullien sulaa lempeästi kiehuvassa kastikkeessa. Hauduttele ainakin vartin verran ja lisää lopuksi silputtu basilika. Tarjoile spagetin kera.




tiistai 6. helmikuuta 2018

Kiireisen keittäjän savulohipasta

Ostimme viime syksynä ystäviemme innoittamina sähkösavustimen. Sähkösavustin on kaupunkioloissa oikein hyvä ja pääsemme onneksemme aidon savustuspöntön äärelle kesäisin mökillä. Savustimella on toistaiseksi savustettu vain kalaa mutta tarkoitus on kokeilla jossakin vaiheessa muutakin. Savustimme jouluksi lohen ja tajusimme joulupäivänä, että emme ikinä saisi syötyä kalaa muiden herkkujen ohessa loppuun. Niinpä laitoin osan savulohesta pakkaseen ja tänään siitä valmistui nopeasti päivällinen. Pastat toimivat niinäkin päivinä kun kiire painaa ja ruoanlaittoon ei tahdo löytyä aikaa. Kastike valmistuu sillä aikaa, kun pasta kiehuu. Jos et valmista ruokaa aivan pienille lapsille, pakkauksen ohjeen mukaisesta pastan keittoajasta voi nipistää muutaman minuutin huoletta pois.

Lohipasta
10 cm pala purjoa
1 varsisellerin varsi
currya
paprikajauhetta
voita kuullotukseen
300 g lämminsavustettua lohta
4 dl kuohukermaa
sitruunan mehua
tilliä
mustapippuria myllystä
suolaa

Laita pastavesi kiehumaan. Halkaise ja viipaloi purjo ja varsiselleri ohueksi viipaleiksi. Kuumenna voi pannulla ja kuullota kasviksia hetki. Lisää sekaan curry ja paprikajauhe ja jatka kuullottamista mausteiden kanssa. Laita pastat kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Meillä oli tällä kertaa taglitellea, keitin sitä pari kolme pastakerää/syöjä. Lisää pannulle kuohukerma ja keitä kastiketta muutama minuutti kokoon. Palastele lohi ja poista mahdolliset ruodot. Laita lohipalat kastikkeeseen ja mausta sitruunamehulla, hienonnetulla tillillä ja pippurilla. Maistele ja lisää tarvittaessa suolaa. Sekoittele varoen, etteivät lohipalat mene aivan hienoksi. Kaada kypsä pasta lävikköön ja laita tarjolle lisäksi raastettua parmesania. Syömään!