Näytetään tekstit, joissa on tunniste paprika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paprika. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Terveiset maalta!

Blogiloma on päättynyt ja palailemme vähitellen sekä kaupunkielämään, että herkkuruokien pariin! Ja kuinka hauskaa on huomata, että on vasta heinäkuu ja on vielä vaikka kuinka paljon ihania kesäruokia odottamassa valmistusta!

Vietimme pätkän kesälomaa maalla, jossa ruoanlaitto sijoittuu aivan kokonaan ulos ja kaikki lämmin ruoka valmistetaan grillissä. Maalla on puugrilli mutta kuivan alkukesän vuoksi emme uskaltaneet ajatellakaan laittavamme tulta puugrilliin. Niinpä valmistimme ruoat turvallisesti kaasugrillissä. Maalla valmistetaan vielä tavanomaistakin yksinkertaisempaa ruokaa ja kovin monimutkaisiin kokeiluihin ei maalla lähdetä. Yleensä illallinen koostuu grillatuista kasviksista ja seuraksi kypsennetään vähän lihaa tai kanaa. Jos puugrilli on käytössä, siinä pystyy tekemään mainiota loimulohta, joka on meidän kaikkien suosikki!



Yksinkertaisen lisukkeen aterialle saa kuvassakin olevasta suippopaprikasta. Halkaisin paprikat ja poistin siemenet. Laitoin paprikanpuolikkaat foliovuokaan, jonka pohjalle olin sivellyt öljyä. Täytin paprikat aurajuustolla ja lisäsin päälle muuutaman oksan timjamia. Foliovuoat nostetaan kuumaan grilliin ja annetaan olla kunnes juusto vähän sulaa, noin 10-15 minuuttia. Paprikoita ei tarvitse käännellä. Samassa vuoassa kypsyi myös muutama halkaistu kevätsipuli.


Koska ilma oli viileä, lämmitimme myös lautaset grillissä! Paprikoiden kanssa söimme mehevät broilerin fileet.



Jälkiruokana nautiskelimme mahtavan makuisen Heidi-valkohomejuuston ja lisäksi vähän hedelmiä! Olisikohan jälkkärinä ollut myös muutama rivi suklaata?



perjantai 2. maaliskuuta 2018

Pullea, pulleampi, pitaleipä!

Pulleiden, pehmeiden ja mehevien pitaleipien salaisuutta en edelleenkään tiedä, sillä olen onnistunut pitaleipien tekemisessä vasta yhden kerran. Oliko tähtien asennot oikeat, pohjoistuuli riittävä vai vaikuttiko onnistumiseen mahdollisesti edellisiltana hartaudella juhlitut ystävättären tupaantuliaiset? Joka tapauksessa niin siinä kävi, että jokaikinen pitaleipä nousi uunissa pulleaksi ja pehmeäksi herkuksi. Pitaleivät leivoimme tällä ohjeella.

Puff, ihme on tapahtunut!

Kotimiehenä ollut Päämaistaja laittoi alkuillasta 1,5 kg possun kasleria leivinuuniin. Kasler kypsyi uunissa aamuun saakka, lähes 9 tuntia miedolla lämmöllä ja lopputulos oli ylikypsä ja pehmeä liha, josta valmistimme nyhtöpossua. Marinoimme kasleria ensin vuorokauden verran.

Marinadi
1 pieni pullo tummaa olutta
1 dl muscovado-sokeria
1/2 dl punaviinietikkaa
pari lorausta nestemäistä savuaromia
4 valkosipulinkynttä viipaloituna
2 tl kuivattua chiliä
suolaa ja pippuria

Marinoinnin jälkeen kasler laitettiin pataan. Päämaistaja lisäsi pataan pari-kolme desiä vettä ja muutaman oksan kuivattua rosmariinia. Pataan laitettiin kansi päälle ja liha sai muhia uunissa hyvän tovin. Sähköuunissa nyhtöpossua voi kypsentää 120 asteessa ainakin 4-5 tuntia, mieluiten vähän pidempäänkin. Liha revittiin parilla haarukalla silpuksi syiden suuntaisesti ja hukutettiin lopuksi kastikkeeseen:

Bbq-kastike
1/2 dl muscovado sokeria
tilkka vettä 
2 dl ketsuppia
1 rkl dijonsinappia
2 valkosipulinkynttä silputtuna
2 tl savupaprikajauhetta
1 rkl nestemäistä savuaromia
chilikastiketta oman maun mukaan
suolaa ja pippuria

Sulata sokeri vesitilkkaan, lisää muut aineet ja kuumenna nopeasti. Maista ja kaada nyhdettyjen possunlihojen päälle.

Tummasta sokerista, nestemäisestä savusta ja chilikastikkeesta
syntyy herkullinen bbq-kastike.
Täytteenä meillä oli lisäksi marinoitua kaalia, uunissa paahdettua paprikaa ja sipulia, pikkelöityä chiliä ja valkosipulikastiketta, joka sekoiteltiin tällä ohjeella:

150 g turkkilaista jogurttia
puolikkaan sitruunan raastettu kuori ja mehu
2 valkosipulinkynttä silputtuna
ripaus sokeria
suolaa ja pippuria



perjantai 16. helmikuuta 2018

Retroperjantai!

Työviikon jälkeen, perjantaisin, meillä syödään jotain todella helppoa (eli pastaa) tai  joskus vähän enemmän näpertelyä vaativaa syötävää. Tällä kertaa herätimme henkiin todellisen retroherkun eli täytetyt paprikat! Täytteeseen sopii mitä kaapista löytyy: jauheliha, linssit, juustot, kasvismuhennokset... mitä vain! Me valmistimme paprikat hirvenjauheliha-suppilovahverotäytteellä.

Viime syksynä Pikkuveli oli paitsi hirvimetsällä niin myös sienimetsällä ja niistä saaliista olemme saaneet nauttia koko talven!



Täytetyt paprikat
400-500 g hirven jauhelihaa (nauta ja lammas käy myös hyvin)
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 varsisellerinvarsi
pala purjoa
tölkki tomaattimurskaa
noin 100 g pakastettuja suppilovahveroita
kuivattua basilikaa, oreganoa, timjamia, rosmariinia
1 dl rikottuja ohrasuurimoita
1 tl muscovado-sokeria
2 dl kuohukermaa
vähän tuorejuustoa, smetanaa tai ranskankermaa
suolaa ja pippuria
lihafondia

ainakin 4 isoa paprikaa
sinihomejuustoa tai juustoraastetta

Keitä ohrasuurimot pakkauksen ohjeen mukaan. Ruskista jauheliha ja siirrä hetkeksi sivuun. Silppua sipulit, varsiselleri ja purjo. Kuullota sipuleita ja varsiselleriä hetki ja lisää purjo. Sekoittele ja lisää jauheliha, tomaattimurska, silputut sienet ja mausteet. Hauduta vartin verran ja lisää sekaan kypsä ohra, kerma ja tuorejuusto. Hauduta hetki ja maista, lisää tarvittaessa vähän lihafondia. Leikkaa paprikat keskeltä kahtia ja poista siemenet ja valkoinen osa. Laita paprikanpuolikkaat uunivuokaan ja täytä paprikat. Ripottele pinnalle sinihomejuustoa tai voimakasta juustoraastetta ja kypsennä puolisen tuntia 200 asteessa, että paprikat pehmenevät.
Tässäpä tämä, retroherkku aurajuustolla tulossa hetken kuluttua uunista

perjantai 26. tammikuuta 2018

Nyhjää tyhjästä

Aina silloin tällöin on hyvä tehdä tutkimusmatka jääkaapin uumeniin ja tutkia, olisiko siellä ainekset päivälliseen ilman kauppareissua. Melko usein onnistaakin ja viikolla yhden
arki-illan päivällisainekset löytyivät kotikaapista. Vihanneslaatikko tyhjennettiin ja sisällöstä valmistui paahdetut broccolit ja paprikat. Salaattineitakin oli: muutamaa eri sorttia ruukkusalaatinjämiä. (Löytyipä niiden alta myös yksi unohdettu luomutilliruukku, tilli silputtiin pakkaseen myöhemmin käytettäväksi).

Broccoliinit ja suippopaprikat päätyivät hetkeksi uuniin. Pesin ja katkoin broccolien varresta pienen palan ja poistin paprikoista siemenet sekä leikkasin reiluiksi suikaleiksi. Sekaan suolaa, ripsaus öljyä ja uuniin 180 astetta ja 10 min. Kuumien broccoliinien sekaan vuolin vähän parmesanlastuja.

Broccoliinit ja suippopaprikat odottelemassa uuniin menoa
Salaattiin laitettiin lisäksi parmankinkkua, jonka päiväys läheni uhkaavasti, jo tovin pöydällä pyörineet kirsikkatomaatit ja jääkaapista löytyneet mozzarellapallot. Sekaan vähän suolaa, pippuria ja oliiviöljyä.


Näiden lisäksi rouskuttelimme mainiota Rostenin leipomon siemennäkkäriä. Makuja löytyy useita ja meillä oli kaura-speltti-merisuola. Suosittelen, oli lähes yhtä hyvää kun itse tehty. Näkkärit on lisäksi pakattu hauskaan pahvirasiaan, joka on näppärä esimerkiksi kesän piknikeillä!





Lämpöisten broccoliinien päälle vuoltiin  parmesanlastuja
Lisänä aiemmin tehtyjä pikkelöityjä chilejä