Näytetään tekstit, joissa on tunniste naposteltavat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naposteltavat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Linssi-porkkananugetit

Kaipasin kesäjuhliimme lihapullien lisäksi vielä jotain naposteltavaa, joka maistuisi niin aikuisille kuin lapsillekin. Selailin keittokirjoja ja löysin Gastronaatti 2 kirjasta porkkananugettien ohjeen. Ne olivatkin oivaa juhlatarjottavaa sillä nugetit pystyi valmistamaan hyvin edellisenä päivänä ja tarjoamaan kylmänä. Nugettien kanssa sopii tsatsiki, joka meillä oli juhlapöydässä, tai sitten sitruunainen jogurttipohjainen kastike.


Linssi-porkkananugetit
2 dl kuivattuja punaisia linssejä
2 valkosipulinkynttä
vettä keittämiseen
1 1/2 dl porkkanasosetta (pari keskikokoista porkkanaa)
1 kananmuna
1/2 dl mielihyvä-perunahiutaleita (tai 1/2 dl korppujauhoja)
2 dl juustoraastetta
1 tl jeeraa
1/2 tl suolaa
mustapippuria
pinnalle seesaminsiemeniä

Huuhtele linssit ja laita ne kattilaan veden ja hienonnettujen valkosipulinkynsien kanssa. Keitä puolisen tuntia, niin että linssit hajoavat. Kaada linssit siivilään.
Sekoita jäähtyneet linssit, porkkanasose, kananmuna, perunahiutale, juustoraaste, jeera, suola ja pippuri tasaiseksi taikinaksi. Nosta taikina jääkaappiin noin tunniksi.
Muotoile kahden lusikan avulla taikinasta nugetteja ja pyöräytä ne seesaminsiemenissä. Laita nugetit pellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa puoli tuntia. Käännä nugetit 20 minuutin paistamisen jäkeen.


perjantai 3. elokuuta 2018

Mustaherukanlehtikääryleet

Tässä mainio kotimainen versio viininlehtikääryleistä. Kääryleet täytettiin meidän juhliin  jauhelihalla mutta perinteinen riisiseoskin käy näihin kääryleisiin hyvin. Kääryleiden valmistus vaatii pientä näpertelyä mutta se ei ole ollenkaan vaikeaa. Ja plussaa kotimaisista mustaherukanlehdistä, ne sopivat kesäisiin juhliin hienosti! Alkuperäiseen ohjeeseen kuului korianteri mutta minä jätin sen pois ja korvasin nipulla sekalaisia tuoreita yrttejä.



Me tarjosimme kääryleiden kanssa tsatsikia ja uskoisin että mikä tahansa herkullinen, jogurttipohjainen kastike sopii näiden herkkujen kanssa.

Resepti on Satu Koiviston Gastronaatti 2 keittokirjasta.

Mustaherukanlehtikääryleet
30 isoa mustaherukanlehteä
2 valkosipulinkynttä
1 kesäsipulinvarsi
1 tuore punainen chili
1 dl tuoreita yrttejä (basilikaa, timjamia, 
rosmariinia, lipstikkaa, korianteria, minttua)
2 tl jeeraa
1 tl suolaa
400 g naudan jauhelihaa

Huuhtele mustaherukanlehdet huolellisesti ja leikkaa kova lehtikanta pois lehden reunan tasalta. Keitä lehtiä isossa kattilassa muutama minuutti ja kaada siivilään. Laske päälle kylmää vettä ja valuta lehdet.

Valmista täyte. Hienonna valkosipulinkynnet, sipulinvarsi, chili ja yrtit. Lisää sekaan jauheliha, jeera ja suola ja sekoita massa tasaiseksi.

Täytä lehdet muotoilemalla taikinasta peukalon paksuinen pötkylä, laita se avatun lehden keskelle ja kääri lehden reunat lihan yli paketiksi. Ensin alareuna, sitten sivut ja lopuksi koko lehti rullalle. Laita valmiit kääryleet tiiviisti uunivuokaan. Kypsennä kääryleitä 175 asteessa noin 25 minuuttia. Kääryleet voi kääntää vartin paistamisen jälkeen.



maanantai 28. toukokuuta 2018

Suloiset pikkupaprikat

Ihanat ja helpot pikkuiset paprikat valmistuvat nopeasti, ja näillä herkuilla voikin aloittaa maukkaan aterian valmistuksen. Paprikat eivät tarvitse muuta kuin öljylorauksen ennen kypsennystä ja runsaahkon suolan kypsennyksen jälkeen. Kippaa paprikat kuumalla pannulle tai grillaa niin, että paprikan kuori vähän ruskistuu ja jopa pikkuisen mustuu! Pikkupaprikat ovat mielestäni herkullisimmillaan, kun ne nautiskellaan muun ruoanvalmistuksen lomassa, ja näillä taklaat nopeasti pahimman nälän.

Ainakin täällä Hämeessä pikku paprikoita on oikein hyvin saatavilla eikä hintakaan tällä herkulla juuri päätä huimaa. Nämä herkut ovat kotoisin Espanjasta ja jännitystä elämään tuo se, että joka kymmenes paprika on maultaan tulinen! Meille ei kylläkään ole osunut vielä yhtään tulista tapausta vaan olemme päässeet herkuttelemaan ihanan makeilla pikku paprikoilla.

Pimientos de Padrón
öljyä
pussillinen tai pari Padrón-paprikoita
sormisuolaa

Pyörittele pestyt pikkupaprikat öljyssä ja paista erittäin kuumalla pannulla tai grillissä muutama minuutti välillä paprikoita pyöritellen. Paprikat saavat väriä ja pehmenevät maukkaaksi. Ripottele päälle suolaa, ota paprikan kannasta kiinni ja haukkaa!


tiistai 8. toukokuuta 2018

Siemennäkkäri

Varoitus, tämä siemennäkkäri on niin koukuttavaa, että sitä napsii helposti ohimennessään puoli pellillistä! Löysin ohjeen Kotiliedestä viime kesänä, etsiessäni juhliin gluteenittomaan ruokavalioon sopivaa tarjottavaa ja tämä näkkäri maistui juhlissa kaikille mummonkurkkujen ja juustojen kanssa. Tällä kertaa näkkäri pääsi vappupöytäämme hummuksen ja tsatsikin kanssa rouskuteltavaksi!


Jos valmistat tätä keliaakikolle tai vilja-allergiselle, huomioi että keittiön ja välineiden täytyy olla hyvin puhdistettu ennen valmistusta. Itse teen juhlia valmisteltaessa siten, että valmistan kaikki eritysruokavaliot ja heille sopivat ruoat puhtaassa keittiössä ensin ja vasta sen jälkeen ruoat, joissa on allergiaa aiheittavia ainesosia. Kotijuhlissa onkin se hyvä puoli, että ruokavaliot ovat yleensä hyvin tiedossa jo etukäteen.

Siemeniä olen surutta vaihdellut sen mukaan mitä kaapissa on sattunut olemaan, sekaan sopii oikein hyvin vaikkapa kurpitsansiemenet.

Siemennäkkäri
2 dl maissijauhoja
1 1/2 dl seesaminsiemeniä
1 1/2 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
1/2 tl suolaa
1/2 dl rypsiöljyä
2 1/2 dl kuumaa vettä

Pinnalla sormisuolaa

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää öljy. Sekoita kuuma vesi sekaan ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperille ja laita toinen leivinpaperi päälle. Painele taikinaa litteäksi ja kauli lopuksi ohueksi, koko pellin kokoiseksi levyksi. Poista leivinpaperi ja ripottele pinnalle sormisuolaa. Paista 175 asteessa 40 -45 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä ja näkkäri on rapeaa. Jäähdytä näkkileipä ja taittele sopivan kokoisiksi paloiksi.

torstai 3. toukokuuta 2018

Meze, pintxo, tapas tai antipasto!

Vietimme vappua Sinisessä talossa ystäväperheemme kanssa. Äkäinen nuhani vähäsen varjosti juhlatunnelmaa mutta ei onneksi latistanut sitä kokonaan. Vappuaattoa edeltävä viikonloppu mahdollisti sen, että saimme rauhassa valmistella tarjottavia etukäteen. Me lähdimme suunnittelemaan tarjottavia juuri sillä ajatuksella, että ainakin osan voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä ja varsinaiseen juhlapäivään jäisi vain viimeistely. Sekoittelimme iloisesti herkkuja eri maista alkupalapöytäämme.

Alkupalana oli erilaisia pieniä naposteltavia, joita oli alun perin tarkoitus napsia kuohuviinin kera heti kun vieraat saapuisivat. Esivalmistelusta huolimatta aikataulu järkkyi sen verran, että päätimmekin kattaa alkupalat pöytään ja syödä rauhassa.


Vapun pikkunaposteltavat
tonnikalaleivät tällä ohjeella
marinoituja oliiveja
uunissa paahdettua fetajuustoa
manchego- ja goudajuustoa
hummusta ja tsatsikia
juurileipää

Oliivien sekaan sekoittelin öljystä, sitruunanmehusta, valkosipulista ja basilikasta seoksen johon lisäsin vielä muutaman aurinkokuivatun tomaatin silputtuna. Oliivit köllöttelivät mausteseoksessa seuraavaan päivään. Fetajuusto valmistui kymmenessä minuutissa uunissa grillivastusten alla muutaman timjaminoksan kanssa.

Hummus
pari desiä liotettuja ja keitettyjä kik-herneitä
1 valkosipulinkynsi
1/2 sitruunan mehu
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria 
savupaprikajauhetta, suolaa ja pippuria
jos pidät tahinista, lisää sitä mutta minä jätin sen pois. 

Käsittele kik herneet pakkauksen ohjeen mukaan tai käytä valmiiksi keitettyjä kik-herneitä. Laita kaikki aineet astiaan ja jauha sauvasekoittimella hienoksi. Jos hummus on kovin paksua, lisää sekaan vähän vettä.

Tsatsiki
300g turkkilaista jogurttia
1 pieni kurkku
1 rkl sitruunan mehua
2 valkosipulinkynttä
suolaa ja mustapippuria

Raasta kurkku ja laita raaste siivilään. Sekoittele kurkkuraasteeseen vähän suolaa ja anna ylimääräisen nesteen valua pois. Sekoita aineet keskenään ja anna maustua kylmässä vähintään tunnin ajan.

torstai 29. maaliskuuta 2018

Naposteltavaa kuohuvan kaveriksi

Kun meille tulee vieraita, tarjoan mielelläni kuohuviinin kaveriksi jotain pientä naposteltavaa ennen varsinaista illallista. Tarjolla voi olla paahdettuja manteleita, jotain hyvää juustoa, bruschetta-leipäsiä tai kesällä mansikoita. Nappasin viime viikolla Sillä Sipulin blogista aivan herkullisen vuohenjuusto-sipulihillokeleipästen ohjeen ja testasimme tätä Päämaistajan kanssa viikonloppuna. Ah mikä makuelämys, sopivasti suolaista sekä makeaa ja kaikki maut korostivat toisiaan juuri sopivasti!
Sipulihilloke
2 punasipulia
1 keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl vettä
1/2 dl väkiviinaetikkaa
1/2 dl sokeria

Kuori sipulit, halkaise ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Silppua valkosipulinkynsi. Laita kaikki aineet kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Hauduttele miedolla lämmöllä vartin verran ja jäähdytä. Sipulihilloketta jäi leipästen jälkeen hieman yli ja loppuhilloke herkuteltiin peuranfileen lisäkkeenä myöhemmin illalla.

Vuohenjuusto-sipulihillokeleipäset Sillä Sipuleiden ohjeella
vaaleaa leipää, me käytimme kaupan 
paistopisteeltä ostettua patonkia
tanko vuohenjuustoa
paketti parmankinkkua
sipulihilloketta

Viipaloi patonki ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa vuohenjuusto kiekoiksi ja paahda uunissa grillivastusten alla, niin että juusto vähän sulaa ja saa väriä. Laita patonkiviipaleiden päälle pieni palanen parmankinkkua, vuohenjuustokiekko ja lopuksi vähän sipulihilloketta. Jos vuohenjuusto ei maistu, niin uskoisin, että myös uunissa paahdettu fetajuusto saattaisi toimia.
Yritin ensin paistaa juustokiekkoja pannulla ja väriä ei tullut yhtään mutta juusto kyllä suli.
Paniikissa lykkäsin kiekot uuniin grillivastusten alle,
 ja osa ehti saada vähän väriä ja osa ei. Mutta onneksemme maku oli kuitenkin hyvä!

perjantai 23. helmikuuta 2018

Perjantain leffaseura

Jos kaipaat perjantai-iltaan jotain naposteltavaa, niin tässä tulee oiva vaihtoehto. Paahdetut mantelit ja kik-herneet ovat herkkuja, joita ei voi vastustaa jos niitä on tarjolla. Nämä sopivat myös drinkkien tai kuohuvan kanssa naposteltavaksi.
Ihanaa viikonloppua!

Käytän manteleihin kuorimattomia manteleita, ne ovat mielestäni parempia kuin kuoritut. Mantelit voi maustaa joko pelkällä suolalla tai sitten jollain lempimausteestasi: rosmariinilla, timjamilla, paprikajauheella, chilillä tai kanelilla.

Kik-herneet voit joko keittää itse tai käyttää valmiiksi keitettyjä herneitä. Jos käytät valmiiksi keitettyjä, valuta herneet hyvin, huuhdo ne kunnolla ja kuivaa huolellisesti keittiöpyyhkeen välissä. Minä käytin kuivattuja herneitä, olin ajatellut valmistaa niistä muutakin ruokaa, joten samalla liotin ja keitin vähän isomman satsin. Myös kik-herneiden mausteita voit vaihdella, laitoin reseptiin ne mausteet joita tällä kertaa käytin.

Kuivattuja kik-herneitä täytyy liottaa 10 tuntia vedessä, joten kovin hätäisen kokin puuhaa tämä ei ole. Liotusvesi kaadetaan pois ja herneitä keitetään runsaassa vedessä noin tunti. Lisään keitinveteen suolaa vasta kiehumisen loppuvaiheessa. Kaada kypsät herneet lävikköön ja anna kosteuden hetken haihtua.
Paahdetut kik-herneet
noin 250 g kypsiä kik-herneitä
suolaa
2 rkl oliiviöljyä
1/2 tl savupaprikajauhetta
1 tl jauhettua chiliä
1/2 tl jeeraa

Kaada kik-herneet uunipellille tasaiseksi kerrokseksi ja ripsottele päälle öljy, suola ja mausteet. Sekoita käsin ja laita pelti 200 asteiseen uuniin. Paahda herneitä puolisen tuntia ja sekoittele välillä.
Kik-herneet odottelemassa paahtumista

Paahdetut mantelit
2 pussia (160g) kuorimattomia manteleita
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
kuivattua rosmariinia

Kaada mantelit uunipellille tasaiseksi kerrokseksi ja valuta päälle öljy ja ripottele suola. Sekoita käsin ja laita pelti 200 asteiseen uuniin. Paahda manteleita noin 10 minuuttia välillä sekoitellen. Ole manteleiden kanssa tarkkana, palaneen ja sopivasti paahtuneen mantelin raja on hiuksenhieno.

Ihanat mantelit öljy-rosmariinikylvyssä