keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Itkettävän hyvä sipulipiirakka

Tämä sipulipiirakka vaatii hieman aikaa mutta on todellakin sen arvoista. Täytettä on runsaasti ja maku  on makean pehmeä. Piirakkaan saa upotettua jääkaapissa pyörivät juustonkannikat ja aineetkin löytyvät lähes aina, kun sipulipiirakan himo iskee. Koska ranskankermaa oli vain yksi, jo aiemmin avattu purkki, laitoin lisäksi turkkilaista jogurttia, eikä lopputulos ollut ollenkaan hullumpi.

Piirakkataikinan voi tehdä hyvissä ajoin jääkaappiin odottamaan tai jopa pakastaa. Itse teen taikinan, painelen sen sormin vuokaan ja laitan vasta tämän jälkeen vuokineen kylmään. Paistan piirakkapohjaa hieman ennen täytteen lisäämistä ja kylmästä suoraan uuniin laitettu pohja pysyy hyvin kuosissaan.

Ohje on napattu vuosia sitten Glorian ruoka & viini-lehdestä. Ohje toimii oikein hyvin myös ilman pekonia mutta silloin suolan määrää täytyy hieman lisätä. Meillä piirakkaa nautiskeltiin lounaalla vihreän salaatin kera.


Klassinen sipulipiiras
Pohja
3 3/4 dl vehnäjauhoja
150 g pehmeää voita
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1 kananmuna
1 rkl vettä

Täyte
1 kg lohkottua sipulia
voita
öljyä
1 pkt pekonia
2 kananmunaa
200 g ranskankermaa
1 tl suolaa
pippuria myllystä
hiven jauhettua muskottia
tuoretta tai kuivattua timjamia
2 dl voimakasta juustoa raastettuna. (esimerkiksi voimakasta Cheddaria)
1 rkl voita

Tämä piirakka kannattaa aloittaa täytteestä. Kuori ja leikkaa sipulit lohkoiksi. Kuullota sipulilohkoja voi-öljyseoksessa miedolla lämmöllä, mielellään lähes tunnin. Mitä pidempään jaksat hauduttaa, sitä makeampia ja maukkaampia sipuleista tulee.

Tee sillä aikaa pohja. Sekoita jauhoihin suola ja sokeri. Nypi seos pehmeän voin kanssa sekaisin ja lisää kananmuna. Lisää tarvittaessa vähän vettä. Painele taikina voideltuun piirasvuokaan (tai laita vuokaan leivinpaperi) ja muista levittää taikinaa kunnolla myös reunoille, sillä täytettä on melko runsaasti.

Kun piiraspohja on jäähtynyt jääkaapissa, lämmitä uuni 200 asteeseen ja paista pohjaa noin 10 minuuttia.

Viimeistele sillä välin täyte. Paista kuutioitu pekoni. Yhdistä keskenään ranskankerma, kananmunat ja mausteet. Lisää sipulit, pekonit ja puolet juustoraasteesta. Kaada seos esipaistetulle piiraspohjalle. Ripottele päälle loput juustoraasteesta ja voi pieninä nokareina.

Paista piirasta noin 30 minuuttia, kunnes täyte hyytyy kunnolla ja pinta on kauniin kullanruskea.

Piiras toimii hyvin myös kylmänä ja on mainiota vaikkapa lounaseväänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.