sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Arancinit nurin perin päin

Tavallaan olen ajatellut, että italialaiset riisipallerot, arancinit, ovat ruokaa, jota tehdään silloin, kun risottoa on jäänyt ja jääkaapista löytyy jotain sopivaa täytettä (eli lähes mitä vaan). Sain hiljattain yhteistyön merkeissä keittokirjan Atrialta. Kirja sopii meille kuin nenä päähän, koska kirjahan on Jauhelihakirja, 100 jauhelihareseptiä. Arkiruokamme suorastaan perustuu jauhelihaan ja sen eri variaatiot ovat enemmän kuin tervetulleita keittiöömme. Tytär selaili yhtenä iltana kirjaa ja löysi vaikka mitä kokeiltavaa reseptiä! Aloitimme arancineista, sisilialaisista riisipalleroista.



Tällä kertaa kävi niin, että arancineja varten valmistettiin risotto ja jauhelihakastike, jota puolestaan jäi seuraaviin aterioihin. Eli arancinit nurin perin päin! Lisäkkeeksi keittelin muutaman vuoden takaisen legendan, mutti-soosin.

Lounaskokkivuoro napsahti lähes vahingossa, sää oli hyvä ja Aulangon hiihtoladut hyvässä kunnossa. Niinpä Päämaistaja, Tytär ja Ystävätär lähtivät hiihtoretkelle ja minä jäin lounasvuoroon kotikeittiöön. Ei ollenkaan hullumpi vaihtokauppa, sanoisin!


Arancinit
4 dl risottoriisiä
voita ja öljyä
kasvislientä
2 keltuaista
2 dl raastettua parmesania

Valmista risotto. Kuullota risottoriisiä ja lisäile kasvislientä vähitellen. Kun risotto on kypsää, lisää raastettu parmesan. Jäähdytä risottoa ja sekoita keltuaiset joukkoon. Pidä risotto kylmässä.

400g naudan jauhelihaa
1 sipuli hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi
1 tlk tomaattimurskaa¨
1 tl sokeria
mustapippuria myllystä

pala mozzarellaa

2 kananmunaa
2 dl korppujauhoja
runsaasti öljyä paistamiseen

Valmista täyte. Ruskista jauheliha ja sipulit. Lisää tomaattimurska ja sokeri, hauduttele ainakin vartti. Mausta pippurilla.

Revi mozzarella pieniksi paloiksi. Kostuta kädet vedellä, ota riisiä "kupiksi"  käteen ja laita täytteeksi jauhelihakastiketta ja mozzarella. Laitaa riisiä päälle ja muotoile palloiksi. Laita valmiit pallot kylmään vähintään puoleksi tunniksi.

Pyörittele pallot kananmunassa ja korppujauhoissa. Uppopaista öljyssä. Herkuttele!

2 kommenttia:

  1. kirsi jukkala-partio19. helmikuuta 2018 klo 22.10

    Aaaaah! Rakastan arancineja! Joskus teen pelkässä juustotäytteellä ja riisin sekaan lisään mascarponea ja hiukan appelsiininkuorta. Varsinkin Toscanassa. Siellä usein alkupaloina odottelevat päiväretkeläisiä 4 muun ruokalajin kanssa....kun on kerrankin aikaa kokata koko päivän!

    VastaaPoista
  2. Oijoi, vaikuttaa hyvältä. Pitääpä kokeilla eri versioita!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.